torstai 16. heinäkuuta 2009

Hihhihii...

Käytiin tänään kaupungilla kattelemassa "ison maailman menoo" ja jäätiin kaupan pihalle odottamaan äitiä... Muutamilta ihmisiltä tuli kommenttia, että toihan näyttää ihan siltä poliisisarjan koiralta (niin siis Cannoniahan ne tarkotti!), mutta ehdottomasti paras tuli nuoren tytön suusta, joka kysyi äitiltänsä "ONKO TOI SIKA?" :D

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Oli ihan pakko! :D


Eka näyttely.

Vasemmalla Pilvi, keskellä Donna ja oikealla Helmi.

Donna oli melkein rauhallinen ;P Vai mitä, Marjaana?! :D

Vasemmalla Donna ja oikealla Aapo.
Takana Helmi ja edessä Donna.

Aamu aloitettiin suihkulla ja vauvan peppupyyhkeillä, sekä tietty korvien puhdistamisella.
Oli Donnaki vähän ihmeissään, kun tokaa kertaa lähdettiin pidemmälle automatkalle, mut loppujen lopuks sit vaan nukuttiin ja tuhistiin.
Paikan päällä oliki sitte aika jännää, kun koiria oli monen sorttisia ja sisaruksiakin oli paikalla, 2 narttua ja yks uros.

Meillähän ei ollu ton homman suhteen mitään ennakko-odotuksia, kun ei olla koskaan ennen käyty näyttelyssä, eikä ollut mitään käsitystä koko hommasta.
Kehässä sitten kävikin niin, että yhtäkkiä tuli kaks ruusuketta, eli ROP (= rotunsa paras) ja KP (= kunniapalkinto).

Suurkiitokset Marjaanalle, kun näytit koiran.

... Seuraavalla kerralla mullakin on vähän jonkinlaista käsitystä siitä, miten siellä kehässä pitää olla ja mitä kuuluu tehdä! :)

torstai 9. heinäkuuta 2009

Voi voi taas!


Tuoli tuli paikattua, ja kaikki oli OK...

Lähdettiin myöhemmin kaupungilla käymään ja kun päästiin kotiin, ni hups vaan, oli paikka revitty tuolista irti...


Voi voi turree...

Donna kerkes taas kauppareissun aikana tuhoomaan tuolista käsinojan! Olis edes syöny samasta penkistä, mistä narskutti aikasemmin, mut ei niin ei...

Aamulla sai uuden lelun ja ennen ku lähdettiin kauppaan niin käytiin pisulilla ja ties mitä, mut silti se nojatuoli piti syödä, hemmetti sentään!

Mulle tulee mieleen ainoostaan, että sillä on jo liikaa leluja tai sitten noi tuolien sisälmykset haisee hyvältä, ku siä on jotain olkihässäkkää tai sen sellasta...

Noh, onneks on nojatuoli nyt korjattu, eikä siitä menny, ku vaan se käsinoja, eikä sentään koko penkkiä :D

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Donnalle kaveri!?

Meille tulee jossain vaiheessa Parta-agama, mikäli kaikki suunnitelmat menee niin kuin pitää.
Naurattaa tässä jo ajatus, että pistetään lisko valjaisiin ja lähdetään heittään pientä lenkkiä talon ympäri Donnan ja liskon kanssa.
... Älkää luulko, että olin ihan 100% vakavissani kirjottamassa tota! :D

Mitenköhän Donna ylipäätänsä suhtautuu sellaseen kaveriin, samaan aikaan niitä nyt ei kuitenkaan voi lattialle päästää, mutta ihan hyvin Donna voi kurkkia terraarion läpi.
Mä veikkaan, että ens alkuun Donna pelkää, mut joku päivä niistä voi tulla viä vaikka parhaat kaverit, tai sitte neiti kyttää kuola poskella, että millon siit liskosta sais makupalan itellensä x)

On taas sen verta lämmin aamu, että on kyllä aika rauhallista....
Tossa Donna makaa mun vieressä sohvalla ja kurkkii, että saisko keittiöstä ruokaa, ku äiti siä jotain kolistelee.

Ollaan annettu tässä nyt Donnalle sekä pehmeitä, että ihan tavallisia kovia nappuloita, niin kovat on tehny paremmin kauppansa, voiskohan se johtua hajusta!?
Nimittäin mun mielestä noi liotetut papanat haisee ihan pilaantuneelta piimältä tms.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Rauhallinen kaveri!

Näin tutustutaan uuteen mattoon! Riahumisen jälkeen sen päälle oli sitte iha pakko pissata :D

Pääasia, että Donttu tietää sen olevan ihan neitiä itteensä varten ja sille saa tehdä mitä tykkää...

Tosin, ton pissaamisen ois kyllä voinu jättää väliin, mut tehty mikä tehty! :DDD

maanantai 6. heinäkuuta 2009

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Synttärit!

Donna-neiti täytti 6 kk:ta! Siit on tullu tosi iso rontti jo! :)
Just hetki sitte isukki kävi koiran kans vaakalla ja se näytti huimaa 18 kg:ta!
Eipä tiedä yhtään kuinka vaikeeta sitä sitten on nostaa tossa jossain vaiheessa, kun on tää maha parantunut.

Kummit toi tosi tosi toooosi ison luun ja sit sellasen pupu-"kepin" lahjaks, meinas tulla vähä vaikeuksia päättää, et kummalla sitä sitten oikein leikkis... Kaiken huipuks Donna viä pissas sen pupun päälle :D

Tänään lähti yks kulmahammaskin, tai siis itseasiassa viimenen niistä :) Se oliki pitkään kiinni... Ja tiukassa!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Valitettavasti en ole voinut päivittää blogia, koska jouduin viime viikolla sairaalaan ja olin mahaleikkauksessa.

Eiköhän tää tästä jatku taas :)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Suvi-ilta


Näin tiiviisti meidän perheessä nukutaan ;P

Eilen oli siis Suvi-illan maraton ja se rata meni tosta linjojen alta. Oltiin siinä kattelemassa ihmisiä Donnan kans ja neiti osas olla tosi kiltisti.
Yhtä autoo haukahti pari kertaa, kun sieltä tuli kuulutuksia, mutta muuten ihmiset sai olla ja juoksennella ihan rauhassa.
Eilen oli kyllä niin lämmintäkin, että ei tainnu senkään takia olla niin paljoo kiinnostusta mennä nuuskimaan kaikkia ihmisiä, jotka ohi meni... Tai sit Donna vaan yksinkertasesti on niin kiltti koira ;D

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Siili


Tänään törmättiin ekaa kertaa siiliin :D
Se oliki kyllä aika mielenkiintosta!
Kukaan ei huomannu koko otusta meijän pihalla, ennen ku Donnan piti hakee lelua ja sit se yhtäkkiä säikähti ihan hirveesti ja rupes haukkumaan.
Äiti haki sitte lapion ja siirsi sen siilin puskaan turvaan, ettei kummallekkaan käy hassusti, kun se siilikin säikähti aika reippaasti, kääriyty palloks ja rupes suhiseen ja sihiseen aika railakkaasti.
Siinä meniki seuraavat puolisen tuntia niin, että Donna haukku sitä paikkaa missä se siili oli ollu eikä millään meinannu uskaltaa mennä siihen kohtaan, ennen ku mä menin viereen ja pyysin Donnan siihen kans kattomaan, että ei ollu enää mitää mitä säikähtää :D
Sen jälkee Donna huomas, että se siili piti ääntä siä puskassa, minne äiti sen siirsi, ni pakkohan se sitte oli mennä haukkumaan sinne pusikkoonki. Äkkiä se siili sit kuitenki unohtu, ku Aatu tuli kyläilemään ja sitte temmellettiin sen kanssa.
Kyl hyvin huomaa kuinka Donna kasvaa, ku vertaa sitä Aatuun... Muuten sitä ei kyl oikein tajuakka :D

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kesäkuu ja uudet kujeet!

Viikonloppu oli aivan tajuttoman lämmin, sen huomas koirakin, kun ei oikein mikään innostanu ja mitään ei jaksanu. Pihalle raahauduttiin vähän väkisin ja pissalle mentiin ehkä metrin päähän ovesta. Heti kun löyty ensimmäinen puska ni sinne hyökättiin nukkumaan!

Nyt kun ilma on viilentyny, ni virtaa riittää taas vähän liikaakin ehkä. Tänään on jo meinattu tiputtaa yks hylly ja hajottaa sohva, mut pääasia on, että hauskaa on riittäny!

Naapurissa olevat työmiehet on sentään jo jätetty rauhaan, eikä niitä haukuta enää, vaan nyt istutaan keskelle tietä ja kattellaan ku ukot menee edestakasin ympäri pihaa ja pomppii vähän katollakin.

Taas on vähän ollu nirsoilua ilmassa, kun ei omat nappulat pelkästään oikein maistu, paitsi sitten ku huomataan, että ei ne antanukka mitään muuta syötävää.
... Onneks kyllä yleensä riittää, ku papanoitten päälle lorauttaa vaikka öljyä vähän.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Kesäkuvatuksia!


Selkee kasvissyöjä!


Kalvamisaika :D


Raikasta vettä "suihkulähteestä" ;P


Beibi on Y.L.P.E.E.



Auringonpaisteessa unettaa joskus...



Unikkopuskassa(kin) unettaa jostain kumman syystä :D

Näin meillä tänään :P



tiistai 26. toukokuuta 2009

Kesäfiilikset


Tuorein kuva on eiliseltä :)
Tossa Donna tykkää aina istuskella ja katella maailman menoo... Mäkikadulla kun kulkee suht paljon ihmisiä ja eläimiä ni niitä on aina niin kiva seurata!
Ja siitä kulkee aina naapurin Aatuki. Aatu on siis parin talon päässä asuva mäyräkoira, josta on tullu ihan selvästi Donnan paras kaveri!
Blogin päivittäminen on näin kesäkuumalla ollu vähä hiljasempaa, kun ollaan melkein oltu menossa tossa pihalla ja tehty vaikka mitä!
Meille tuli tohon pihalle tollanen "suihkulähde" ja se toimii oikeesti tosi kätevänä juoma-automaattina Donnalle, vissii se vesi sit maistuu paremmalta, kun se tulee siitä lähteestä.
Vaikka se on kyllä oikeesti ihan sitä samaa vettä mitä on laitettu sen juomakippoon :D
Nyt on käyny silleen hassusti muutamana iltana, että ensin Donna oksensi äitin ja iskän sänkyyn niin, että kaikki patjat jne. meni pesuun... Okei, ei siinä mitään, vahinkoja sattuu kaikille...
Mut sit seuraavana, tai sitä seuraavana yönä Donna pissas sinne sänkyyn. Sitä ei oo tapahtunu kertaaka aikasemmin, mut nyt kävi semmone pikkunen moka sitte, ja toistaseks Donnan pääsy sinne sänkyyn on estetty. Eikä oo ollu mitään ongelmaa nukkua sohvalla, yhtään ei oo kitissy eikä ees käyny kattomassa, että pääsiskö sinne sänkyyn vai ei.
Paljon on tullu uusia leluja ja niitä onki tosi kiva kalvaa, ku noita hampaita on alkanu lähtemään, viikonloppuna lähti jo yks kulmahammaskin, eikä koira oo ollu moksiskaan, mitä nyt kalvamis-into on vähän lisääntyny... Paitsi sormia se on vähä jättäny enemmän rauhaan, kiitos vaan vinkistä Akille ;)
Naapurin haukkujen kanssa kun on pihalla temmelletty niin nyt on parina kertana tullu kovemman leikkimisen jälkeen pään tutinaa, joka on kyllä menny ohitte sitte sillä, että on hetken hieronu niskaa. Tosin Donna ite taitaa ymmärtää, et makaamalla se tutina menee ohi, et vissii se on jotain lihasjuttua sitte, ku ei se rentona tutise yhtään, mut sitku nostaa päätä ni johan vatkaaminen alkaa.
Eikä ne tutinat oo kyllä kestäny, ku jotain ihan muutamia minuutteja ja sit taas ollaa ja mennää niinku ei mitää... Se ei vaan oo kauheen kivan näköstä :(
Jepsan, mut kai se on taas mentävä leikkimään neitokaisen kanssa... Se on nimittäin oppinu semmosen tavan, että nousee tohon ekoille rapuille ja pistää etutassut aidan päälle ja uikuttaa vähä aikaa, ni heti mä tuun alas kattoon, et mikä on hätänä... Yleensä se sit jo kantaa lelua tai jotain mukanansa, eli pakko se sit on leikkiä ku toinen niin nätisti pyytää! :D

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

perjantai 8. toukokuuta 2009

Kollaasi


Tässä on kuvia tulopäivästä tähän päivään saakka!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Donna 4 kk!


Mitäs nää on olevinaa?


Aika jännää...


Meitin neiti täytti eilen neljä kuukautta, siitä on tullu jo iiiiiso tyttö. Kattelin eilen kuvia ekalta päivältä, ku Donna tuli. Se näytti niin pieneltä ja avuttomalta rääpäleeltä :D

Lauantaina tulee kasvattajatki kylään, ni päästään vähän tutustuun näyttelyitten ihmeelliseen maailmaan, ku pitäis lähtee heinäkuussa Riihimäelle ja elokuussa sitte Helsinkiin koittaan onnee!

Tässä meinaa itelle iskee jonkinmoinen ramppikuume, kun en oo koskaan ollut näyttelyissä ees kattomassa... ja jännittää koiranki takia, ku se on semmone villivarsa, eikä oikee meinaa pysyä aloillaan, varsinkaan muitten koirien aikana.

Paikka-käsky menee perille, mut seisovilteen se ei meinaa onnistua. Istu-käskyn kanssa kyllä luonnistuu, vaikka oliskin aina kova into saada se makupala ihan ilman mitään poppaskonsteja :D
... Tosin, ihmisen vieressä Donna kyllä istuu ja seisoo ihan paikallaan, et siinä ei oo mitää ongelmaa, ja sitä ei ees olla opeteltu vaan se tulee ihan luonnostaan.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Uusimmat kuulumiset...

On taas vähän jääny vaiheeseen tää kirjottaminen, kun on päivät melkein touhuttu ulkosalla, eikä oo paljoo kerenny koneella olemaan... Noh, mennään sitten ihan suoraan asiaan :)

Donna on kasvanu ihan huimasti, se on jotenki rotevamman näkönen. Viikonloppuna vaaka näytti noin 11 kiloo ja kyl sen huomaaki, ku nostaa neitokaisen syliin.

Tän hetken opit on: istu, tassu, toinen tassu, maahan ja syliin. Paikallaan pysyminen onkin erityisen haastavaa, varsinkin jos koittaa jollain herkulla houkutella :D

Herkuista tulikin mieleen, että löyty ensimmäinen ruoka, jota Donna ei syö; salaatinlehti.
Se oli niin huvittavan näköstä, kun ekaks mutusteli sen pieniin palasiin ja loppujen lopuks räki niitä palasia pitkin keittiön lattiaa :DDD

Huomenna olis sitte taas eläinlääkärikäynti, tehosterokotuksen aika!
Sitä varten me sitte oikee käytii suihkussa Donnan kans tänään, muuten oli aika kivaa, mut lattialasta oli vähän pelottava.

Hetki sitten, kun kotiuduin niin ekaa kertaa Donna rupes haukkuun, ku ei heti nähny, et ketä tuli... Kyl siit viä vahtikoira tehdää ;P

Mutta, taitaa taas jäädä nää höpinät lyhyiks, ku sänky kutsuu :)

torstai 23. huhtikuuta 2009

Koirakaverit

Tänään oli oikee kunnon koirien kokoontuminen tosa meitin lähellä, ku oli neljä koiraa + Donna. Hauskaa näytti haukuilla olevan... ja se on hyvä se.

Kauheen hyvin tulee kaikkien vähän tuntemattomampienkin ihmisten kanssa jo toimeen. Kohta on taas eläinlääkärikäynti ni pääsee kattoo, et kuinka neiti tällä kertaa reagoi. Hirveesti on yritetty, että tottus vieraitten koskettamiseen jne. ja kyllä se sosiaalisia merkkejä on näyttäny hirveen hyvin.

Neiti osaa jo lenkkeilläkki vähä paremmin, eikä pyöri vaan tossa meijän pihamaalla... Jonkun verranhan sitä pitää pitemmälle houkutella, mut kyl se täs naapurustossa jo tepsuttaa ihan innoissaan ja nuuskii. Kissojen päälle ei ymmärrä yhtään, mutta fasaanille se osaa näyttää kaapin paikan... Ootan tosi innolla, ku alkaa siilit taas pyöriin täs meitin pihal, et mitähä se Donna niihin sanoo :DDD

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Ostettiin eilen sitte Donnalle siansorkka, hyi että se on ällöttävän näkönen, mut koiralle tuntu kelpaavan, ku ei se paljo kerenny mua aamulla moikkaamaan, ku piti kalvaa sitä luuta :D

Haha, Donna-neiti päästettii tänää mun huoneeseen kurkkiin, ja se on jostain kumman syystä ihan innostunu mun karvamatosta. Se sitte sekos iha lopullisesti ja pomppi, ku aropupu pitkin ja poikin... Ja sai sitte tiputettua yhren hyllynki seinältä :DDD
Onneks ei sattunu mitään vahinkoo, ku hyllyllä oli vaan kasa kirjoja ja koira kerkes pois alta (sitäpaitsi se hylly on ihan lattian tasossa, ni ei se korkeelta ees tippunu...)

Nyt taas aamu-leikkien jälkeen neiti nukkuu ihan tyytyväisenä. Tällä kertaa paikkana onki nojatuoli, eikä sohva niinku yleensä. Se nukku viime yönki tossa nojatuolissa, iha hassua...

Tarttis varmaan taas jossain vaiheessa lisätä kuvia, on taas sellasta temmellystä niissä, että hohhoh :DD

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Tavat?

Neidiltä on paljastunut uus hassu tapa...
Lähes automaattisesti joka aamuyö kello 4.00 se hiipii äitin ja iskän makkariin ja kömpii iskän tyynylle nukkuun, VAIKKA muuten se ei oo sängyssä ollenkaan... Ellei tietty lasketa niitä hassuja satunnaisia kertoja, kun se sinne kömpii ilman, että "kukaan huomaa" :D

Nyt on tavattu jo aika paljon koira-kavereita tossa ulkosalla, ja ens alkuunhan niitä haukutaan vaikka kuinka paljon ja härnätään menemällä lähemmäks ja lähtemällä heti pakoon, kun toinen on tulossa luokse... On siinä lapsella huvit :D

Nykyään, ku Donna haluu jotain ni se istuu jo heti alkuun ja rupee antaan kumpaaki tassua vuoron perään... Tainnu mennä opit vähän liianki hyvin päähän.
Se osaa jo mennä maahanki joten kuten :)

torstai 9. huhtikuuta 2009

Omia mietiskelyjä...

Selailin tossa "vanhoja" valokuvia Donnasta, siis niitä ihan ekoja mitä rupes sillon tulemaan sähköpostin välityksellä ja oli tuolla kasvattajan sivuilla...
Niin no, joka tapauksessa... Tähän päivään mennessä ei oo tullu yhtään kommenttia siitä, että neiti olis ruma, vaan lähinnä sille on lässytetty, että on niin lutunen ja ties mitä. Ennakkoluuloja tosin oli sitäkin enemmän, ennen ku Donna sitte kotiutu.
Törmättiin tossa ulkosalla yks ilta yhteen naiseen, joka oli kans ajatellu ottaa Englannin bulldogin, mutta oli sitten päätynyt kuitenkin toiseen rotuun (se oli joko kultainennoutaja tai labradorinnoutaja) ja kehu kanssa, että Donna on kyllä aivan äärettömän sulonen pakkaus. Tää ko. henkilö ei siis koskaan ollut aikasemmin nähnyt pentu-bullia oikeesti.

... Muuttuukohan ihmisten mielipiteet sitte, ku tää pentuvaihe on ohi ja neiti onki kasvanu aikuiseks?! Ootan oikeen innolla ihmisten kommentteja, että saa pistää niille jauhot suuhun :D

Ainii, saa pistää muuten mandariinin lisäykseks tohon syöpöttely-listaan!
Appelssiiniaki on koitettu havitella, mut haju on kuitenki pistäny epäileen makua, eikä o tullu yhtään apajille... Muuta en kyllä taida keksiä, mitä se EI söis :D
Se on kyllä hyvä asia, ettei liian koreiks ja nirppanokkasiks ruveta! :D

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Makumieltymyksiä...

Tuli tässä mieleeni, kun tänään ihmettelin Donnan puuhia, että kerään ihan piruuttani pienen listan tänne siitä mitä kaikkee hauveli on syöny :P

Mm.:
- Maksamakkaraa
- Maksalaatikkoo
- Omppua
- Kurkkua
- Raejuustoo
- Spagettia
- Lampaan lihaa
- Jauhelihaa
- Lakua
- Banaania
- Leipää
- Juustoo
- Jugurttia
- ... jne. + tietty omia nappuloita... mut sehän nyt oli itsestäänselvyys!

Pihalla on sit keretty maisteleen tammen lehtiä, terhoja, kiviä, käpyjä, kaikenlaisia tikkuja ja keppejä ja lunta.
Tänäänki me oltiin ulkosalla lähemmäs puoltuntia, ku oli niin kivaa nuuskutella kaikkee mitä alkaa paljastua tuolta maasta, ku lumet on jo melkein kaikki hävinny.
Siä sitte metsästettiin niitä tammen lehtiä, ku ne tuulen mukana meni minne sattu, ja se oli muuten erikivaa puuhaa :)!

... Korvista piti kans sanoo, et tässä oli juurikin päivä kaks takaperin kasvattajan kanssa puhetta siitä, että nouseeko neidin korvat jo ruusulle. Sillä hetkellä toinen korva ei noussut ja ensiapuna sitten hieroin sitä, mutta en tiä vaikuttiko se asiaan, sillä tänään kattelin, et nyt ne kummatkin korvat on sellaset suloset sykeröt! Veikkaan kylläkin, et se toine korva tuli vaa vähä jälkijunas, ei muuta :)

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Hyvää yötä ja huomenta.

Eilen illalla Donna nukahti sohvalle joskus ysin ja puol kympin välissä, ni se oli sitte kuitenki tänä aamuna herättäny iskän ihan väkisin viiden aikoihin :D
Sit yleensä, ku muut on jo hereillä ja mä viä koisaan, ni iskä kantaa Donnan vinttiin ja tua sen mun sänkyyn, ni kyllähän sitä pakostikki herää ku karvanen naama, märkä kieli ja kauhee tuhina alkaa yhtäkkiä lähestyä naamaa ja etenki korvia!
Nyt vauveli nukkuu taas ihan tyytyväisenä sohvalla... Tai noh, mikäs vauveli se ny enää on, ku just lauantaina täytti huimat 3 KK:ta!

jep, jep :)

(Kuten varmasti kaikki huomaa, on nettisivun ulkoasu muuttunut. Teksteihin on myöskin tullut arvostelu-nappulat, eli olkaatte hyvät ja käyttäkää niitä!)

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Kuvatuksia vaan :)


... Väsyttää.


Hiipivä tiikeri ;)




Tiedän olevani vastustamattoman ihana <3


Mitkä eriparikorvat? MITÄ SÄÄ NY SELITÄT? :D


Et sit yhtää lähemmäs pääse??


Kumman lelu?!

Uutisia!

Perjantaina oli tosiaan Donnan rokotus, se meni ihan hyvin. Mitä nyt neiti vähän murisi stetoskoopille, mut anto kuitenki tohtorin kattoo hampaisiin... ja ihan hyvin pysy paikallaan vaikka se nainen siinä sen stetoskoopin kans hääräskin.
Eläinlääkäri anto vaan sellasen ohjeen, et mialuusti mahdollisimman paljon eri ihmiset kattelis niitä hampaita ja nostelis tassuja ja vaikka mitä, et Donna pääsee siitä arkuudestaan sitte eroon... Kyllä sitä tässä paljon on yritetty ihmisille sanoo, et aina ku tuutte kylään ni rohkeesti vaan touhuun koiran kans, ja kyllä ne ihmisetkin on sitten pikku hiljaa oppinu ;)
Nyt ollaan monena päivänä vietetty jo pitempiä aikoja ulkona, kun on lämpömittari näyttäny noin +6 astetta, ja kyllä siä onki sit ollu kivaa tutkiskella ja häärätä pensaissa ja puskissa... ja tietty käydä moikkaamassa naapureita.

MUTTA... Kaikista paras tulee tässä... DONNA ON OPPINU ANTAAN TASSUA!!! Hähää, se on niin söpö ku läppäsee tassulla.. wäääääääääh, siitä tarttis saada kuva, mut en tiijä sit et onnistuukoos se :D

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Termiitti

Olin eilen kyläilemässä parin kaverin luona ja sitten siinä istuskellessani huomasin, että Donna on päässy puremaan mun housuihin reijän! Onneks se on aika pieni reikä, mut kyl sieltä ikävästi alusvaatteet näkyy :D
Eihän Donna muuten oo vaatteita rikkonu tai mitään, mutta se tykkää narskuttaa mun nahkasta vyötä ja näemmä siinä samalla housut ottanu vähä osumaa... Samoin se tykkää iskän nahkasista kengistä ja omasta nahkasesta hihnastansa... Nii joo, ja siis sillähän on lupa syödä kaikkia muita, paitsi sitä hihnaa! :)
Oltiin aamutuimaan pissalla ja hauskaa tuntu olevan, ku Donna on keksiny, että pihalla voi tehdä muutakin, ku vaan istua rappusilla ja nuuskia ilmaa. Mm. autojen ympäri meneminen on niin pirun hauskaa, etenkin kun mä tuun perässä :D
Nyt neiti nukkuuki taas ihan tyytyväisenä sohvalla... ja tuhisee :)

Eilen äiti teki pihalle puron, et saa vedet laskeen pois meitin pihalta, ni Donna ei millään meinannu uskaltaa mennä sen puron yli. Monta kertaa laitto tassua veteen ja koitti, et voiks siit mennä yli vai ei, mut kyl se sit loppujen lopuks rohkeni tulla siittä, vaikkei se nyt niin kivaa ollukka... Hahhah, se on vähän tampio <3

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevät tulee :)

Ollu aika rauhallista tänään, ihme kyllä :D
Pihalla ku oltiin ni tuli joku pikkukoira tos vähä matka pääs vastaa, ei lähteny Donna pakoo, vaa istu perseellee ja jäi siihe jotai haukahtelee... Hehehee, pöllö otus :D

Kohta me lähretää ihan selvästi auto-ajelulle hakeen äitiä töistä, pääsee Donna taas ihmettelee Fiatin takapenkkiä :P

Nyt vauva on ihan väsyny, ku haukottelee iha jatkuvasti ja istua möllöttää vaa sylis... Kuuntelee musiikkia pää vinossa... Kyl ainaki brittipunkki tais iskee, ku oli nii keskittyneen olone ;)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Hölmöilyä...


Iskä, äiti ja Donna päikkäreillä :) Kuva on otettu ihan hetki sitten!
Vähän on taas jääny tää kirjottaminen, eli pitääpä päivittää meitinkin kuulumisia taas! :)
Viime punnituksen aikana Donnan paino näytti 9 kg, mut emmä omilla silmillä kyllä juurikaan oo huomannu, että se ois lihonu/kasvanu, ehkä se tietty vaikuttaa, kun vauvelia näkee melkein jatkuvasti.
Oikeesti kyllä ennemminkin luulis ettei se pääse millään kerryttään painoo, kun se touhuu niin kauheesti pitkin päivää... Kun se kerta hokas, että aina, ku lelu tuodaan jollekkin, ni se myös heitetään ja sitte sitä juostaan tukka putkella hakemaan... Tähän leikkiin on liitetty istu-käsky, joka menee jo ihan OK:sti perille. Pitäis pikkuhiljaa alottaa tassun antaminen ja maahan-käskyt myös, nii ja (edelliseen kommentointiin viitaten) myöskin se paikka-käsky.
Hassua muuten, että Donna arastelee muita koiria, kun on kumminki sisaruskatraansa kanssa ollu ekat kaks kuukautta, ni nyt sitte ei millään mee toisten luokse... Kaippa se siihenkin sitten tottuu ajan kanssa. Toisaalta, en kyllä hirveesti ihmettele sen takia, että säikähti sillon ekalla kerralla sitä naapurin isoo koiraa, mut kyl Donna tosi mialuusti temmeltää pitkin pihaa ja juoksee lumihangissa, niin ettei koirasta näy muutaku hihna vaan, ku se uppoo tonne isoihin hankiin.
Omasta mielestä kaikista raivostuttavin leikki Donnan kans on se, että kun tullaan pihalta ni pitää ruveta repimään sitä omaa hihnaa, mut siihen kikka kolmosena on taktiikka, että päästää hihnasta irti ni ei se sitä kauaa jaksa retuuttaa, ku ei se yksin ookka niin kivaa puuhaa...
Sitä kyl ihmettelen suuresti, että kuinka voi tyhjät vessapaperirullat olla niin mielenkiintosia, hohhoh... mun käsittääkseni Donnan piti olla koira eikä hamsteri?!! Ku se kerta niistä tykkää ni mikäs siinä sitte niitä sille antaessa, kun se vaan silppuaa ne ja jättää pitkin ja poikin. Niitä pikku palasia on muuten toooosi kiva noukkia pitkin taloo ;)
... Mutta jokatapauksessa, se on ihana koira:) <3

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Näin tällä kertaa

Työsopimus purettiin (emmä siitä työstä niin kauheesti välittänykkä...) ja sitäpaitsi nyt mulla on enemmän aikaa Donnan kans... Siis ei sillä, ettenkö heti alkais miettiä ja etsiä uutta työtä, eieieij... Mut ku otetaan huomioon kuinka huono työtilanne täällä päin on, niin siinä voi kestää.
Hahaa, oltiinpas hakemassa äitiä kaupasta autolla, Donna istu ihan yksin takapenkillä oman peittonsa kans ja kurkisteli pihalle, vähä oli jännää, mut loppujen lopuks se meinas nukahtaa :D
Nyt oli pakko ottaa koiruus syliin, ku äiti imuroi ja Donna ei tykkää siittä yhtää x)

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Iskä, Donna ja mersu + äiti ja Donna


(alemman kuvan huono laatu johtuu siitä, että se on ikkunan läpi otettu...)

Juttuja...

Täytyy varmaan tätä blogiakin taas päivittää vähäsen :)
Tuntuu ihan hassulta, ku päivät menee niin nopeesti ja vieraat ihmiset kommentoi, että Donna on kasvanu, mut ite en oo huomannu oikeen mitään, paitsi ku valjaat ei enää meinaa mahtua päälle, eikä Donna pääse enää kaikista koloista, mistä se aikasemmin kömpi ilman mitään ongelmia.
Eilen se oli kuulemma viety suihkuunki, ja tykänny ihan hirveesti, eikä ois millään malttanu tulla pois sieltä... mut ei sitä silti parane liian usein sinne viedä, vaikka hyvähän se on totuttaa... Sama koskee auto-ajeluita, joita ollaan nyt harrastettu muutamana päivänä silleen, et Donna on ollu mun sylissä. Ens alkuun on ollu vähä jännittävää ja on ollu pientä tassujen tärinää ilmassa, mut se on sitte menny hetken päästä ohi, ku on jo uskaltautunu katteleen ikkunasta ja nuuskuttaan ilmaa.
Toissapäivänä käytiin ihan uudessa paikassa, kun mentiin käymään mammalla ja papalla... Siä oliki sit porukkaa, ku tammen juhlissa, mut ei Donna pelänny oikeestaan yhtään. Varsinkaan, ku löysi keittiöstä itellensä patalapun, jota oli sitte kiva syödä vähän... tai ehkä enemmänki :D
Eilen ostettiin vaihteen vuoks uus lelu koiralle, ja sitä se nyt on tässä retuuttanu koko aamun, eli tais kelvata sitte seki sille :D... Tosin emmä oo huomannu, et Donna ois nirso yhtää minkää suhteen, paitsi pakkassään...
3.4. on sitte se eläinlääkärikäynti, toivottavasti sekin sujuu ilman mitään ongelmia :)

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Lääkärijuttuja.

Tänään kävin apteekista ostamassa matolääkettä nimeltä Canex, otin tahnaversion ja hinta oli huimat 6€. Annoinkin sen jo Donnalle, eikä ongelmia ollu ollenkaan, ku ahmatti söi sen heti omasta kupistansa.
Pilleriversiosta en sitte tiedä, että kuinka helposti olis ne syöny, ja sitäpaitsi niitä olis pitäny antaa kolmena peräkkäisenä päivänä, ni kyllä toi tahna on paljo kätevämpi :)
Kävin tänään eläinlääkärissäkin, ja sovittiin rokotuksesta, kun neidille tulee ikää kohta 12-viikkoa.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Nukkuminen on kivaa!

Tänään on taas herätty hyvissä ajoin ja keretty jo vähän narskuttamaan takkapuitten kaarnaa ja lasipullookin on maistettu, mut se ei ollukka hyvää ni sitte siirryttiin mun saunatakkiin, joka on pehmee ja varmaan tosi hyvän makunen... Nyt nukutaan niin tyytyväisenä omalla paikallaan, kun ei mun jaloissa oikein voinu kovin pitkään maata, ku mun pitää muutaki tehdä, ku vaan istua.
Parin tunnin päästä olis ruoka-aika ja sit jaksaa taas hölmöillä ja käydä vähä pihalla tutkimassa paikkoja, jos vaikka tänäänki mentäs moikkaan sitä naapurin rotikkaa. Ikävä kyllä taas on ilma viilentyny jonkun verran, ni ei voi ihan niin hirveesti siä pihalla toohottaa, mut pääasia, että ees vähäsen.
Donnasta on tullu tosi utelias tuol pihalla, kun vertaa ens alkuun, ku ei millään tykänny olla pihalla ja nyt taas menee ihan ite edellä uusiin paikkoihin. Se on ruvennu tajuumaan jo senki, että kun ottaa pannan käteen ja sanoo "pissalle" ni sillon pääsee pihalle.
Eilen se istu, ku pyys, mut se voi olla kyllä ihan sattumaakin... Meinaan se istuu ihan automaattisesti aina :D
Vieraita ihmisiä se vähän karsastaa, mut sit ku ottaa sen ensin syliin ja vie lähelle, ni kohta se menee jo ihan oma-alotteisesti kattomaan ja sen jälkeen maistamaan sukkia. Väsyneenä Donna ei reagoi ihmisiin mitenkään, oli tuttuja tai ei.
Eilen punnittiin Donna taas ja vaaka näytti noin 6,5 kg, eli ei oo ruokahalu ainaka hukkunu mihkään. Ihan oikeesti, kesken nukkumisenki, ku se kuulee et ruokakuppi kilahtaa ni heti juoksee ja pomppii ku aropupu keittiöön ja pyörii jaloissa niin kauan, että se ruokakuppi on siä omalla paikallaan.
Donna on keksiny keinon mennä äitin ja iskän sänkyynki, ku se onki matalampi, ku normaalit sängyt... Nii, neiti tekee silleen, et ku mä meen esim. suihkuun ni sillä välin se kiipee sänkyyn nukkuun ja heti ku suihkun ovi aukee ni se pomppaa pois sieltä, ku tietää ettei sängyssä saa olla... ja monen monta kertaa sitä sitte nostellaan omalle petille, joka on heti siinä sängyn vieressä... Mut kai se sit vaan on niin, että kaikki kielletty on kivaa :D

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Lenkillä

Tänäpä käytii sitte jo vähä pitemmällä "lenkillä"... Eikä kierretty vaa taloo ympäri :)
Kivaa oli, Donna sai mennä edellä ihan minne vaan ja tutkiskella ympäriinsä... Päästiin tonne vähän matkan päähän ni naapurin Rottweileri vähä säikäytti,ku haukahti, mut muuten oli kivaa.. Juostiinki vähäsen :P
Tänään tuli postin mukana dvd, jossa oli Donna ja sen sisaruksista videoo ennenku vauva muutti meille. Se oli tosi kiva ylläri mun mielestä! :)

... Nyt pitää taas lähtee pissattaan haukkua :)

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Eiks me leikitäkkä?


Donna saa hassuja hepulikohtauksia välillä, ku se innostuu ihan liikaa ja riehaantuu. Juoksee pitkin taloo, eikä kerkee aina jarruttaan ajoissa, ni törmää seinään tai tuoliin yms.
Sit ku sen ottaa syliin rauhottuun, ni innostuu vaan kahta kauheemmin ja koittaa purra sormia, paitaa tai ihan mitä vaan mistä saa kii... Välillä se koittaa purra omaa tassuansaki :D
Sit ku hepulit on ohi niin Donna menee vaan nukkumaan pariks tunniks ja sit seuraavan kerran, ku se herää ni ei välttämättä oo mitään merkkejä siitä, että sillä mitää hepuleita olis ollukka.
Kyä huomaa, et iskä on tullu taas kotiin, ku koira ei kiinnitä huomioo mihinkään tai kehenkään muuhun! Tua ne nytki makaa sohvalla ja koira yrittää päästä narskuttaan iskän nenää... Se on meinaan muaki purru pariin kertaan, ja voin sanoo, et se SATTUU!... Mutta onhan se ihan ymmärrettävää, että pentu ei ymmärrä viä kunnolla mitä saa tehdä ja mitä ei.
Eilen se löysi mun vanhat aamutossut ja innostu niistä ihan valtavasti, varsinki ku niis on sellaset lehmät mitkä saa puhumaan... Se toinen lehmä sanoo "I love you" niin Donna nappaa sitä niskasta kii ja rökittää oikeen kunnolla, noh, eräänlaista rakastamista kai sekin on :D
Jepujep, kirjottelen myöhemmin taas lisää... :)

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Pehmolelu vai oikee koira?


AWWWW <3
Kukaan ei voi sanoo, et bulldoggi olis muka jotenki ruma!
Ostettiin tänään Donnalle ihan aito luu, sehän riamastu siitä ihan hemmetisti.
Nyt se vaan kalvaa sitä ihan kokoajan, eikä tajua muusta maailmasta yhtään mitään... Hyvä, että luu kelpas, nimittäin nahkarullaluu ei maittanu ollenkaan.
Huvittaa vaan, kun toi luu on melkein isompi, ku koko koira... On ainaki vähäks aikaa sitte jotain tekemistä, ku sitä narskuttaa!
Pikku hiljaa ollaan edistytty pannanki kans, eikä pistä enää yhtään leikkimiseks sitä touhua, kun ollaan pihalle menossa. Tänään Donna jo oikein juoksenteli ja tutki semmosia paikkoja missä ei aikasemmin oo viä oikeen halunnu tossa ulkona käydä. Pari päivää sitte käytiin jo postilaatikollaki tutkiskelemassa maailman menoo... Harmi, kun se ei oo viä törmänny yhtään mihkään eläimeen tossa pihalla, mutta eiköhän me niitä katteja jne. keretä viä tässä joskus näkemään :D
Se siitä sitte taas :)

torstai 12. maaliskuuta 2009

Huonot postit?


Ei tainnu Donnaa posti miellyttää. Toivottavasti ei kuitenkaan postinjakajan nilkkaan käy ihan tollasella antaumuksella kiinni :D

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Lumisateessa

Donna tais olla vähä ihmeissään, ku oltiin pihalla ja siä satoki lunta... mut ihan hyvin se reissu meni. Taidettiin olla huimat kaks minuuttia pihalla :D
Tosin ulkona on kyl aika viilee taas, et ei siä kovin kauaa voi ollakka.
Kovasti se neiti muuten yrittää rappusia kiivetä, ihan väen väkisin, vaikka kuinka aina nostaa pois ja kieltää. mut onneks sen esteen takia, siinä ei oo ku yks rappu mille kiivetä, eli ei oo silleen vaaraa, et tippuis tai mitään.
Lempparipuuhaa on muuten myöskin valkeen sytyttäminen pesään. Siinä se aina istua möllöttää ja seuraa mitä tapahtuu... Seurakoira mikä seurakoira :)
Sain tänään siitä aivan hemmetin ihania kuvia, mut akku loppu, ni ei saa niitä tänne viä näytille. Myöhemmin sitten :)!!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Tämmöstä tällä kertaa...




Pannan laittaminen on vaan helpompaa ja helpompaa, eikä valjaitten laitto ollu ollenka hankalaa. Tosin seki voi johtua siitä, et neiti oli just heränny, eikä unenpöppörössä jaksanu ruveta viä leikkimään.
Varpaitten ja sormien narskuttaminen on edelleen valitettavasti lempipuuhaa, mut kyl se into suuntautuu sit leluun, kun vaan irrottaa otteensa sukasta tai muusta ei toivotusta asiasta. Onneks toi on vaan tollasta pientä pahaa, mitä se tekee... ja sitäpaitsi, kai sitä pentuna pitää kaikkee koittaa vähä purra ja maistaa.
Päivääkään sen kanssa ei kyl vaihtais pois, välillä saa nauraa vedet silmissä, ku se on niin pönttöpää :D
Tosi kiltisti se antaa leikata kyntensä, onneks!! :)

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Hihii...

Donnaa lellitään oikein kunnolla...
Tutut ja sukulaiset on tuonu palloja ja iskä oli tänään ostanu ankka-lelun. Koiruus ei taida oikein itekkä tietää, et millä sitä leikkis, ku on niin paljon vaihtoehtoja... Kaikki on kyllä tähän mennessä kelvannu! Eritoten se pehmo-bulldoggi ;)
Nyt jo antaa pantaakin laittaa vähän paremmin kaulaan, paitsi jos on liikaa intoo nahassa, ni ei todellakaan pysy paikallaan... Ei sit millään :D
Ulkona on oltu vaan pissan ja kakan verran, eli ihan vaan joitakin minuutteja... Sais nyt säät lämmetä ni pääsis vähä enemmän tutkiskelemaan, ettei tarttis aina sisällä olla... Ja vois sit paremmin törmätä muihinki eläimiin, että sitte tottuis niihinkin. Meillä päin ainaki noita fasaaneja menee ihan hirveesti, ja jonkun verran kissoja ja rusakoita.
Tarttee varmaan siirtyä täältä rappusista pois, että pääsee koiran seuraks... Kun meille on asennettu tähän rappusten eteen este, ettei muru kiipeile niissä.

Jep jup, se siit si taas! :)

torstai 5. maaliskuuta 2009

Tämmöstä tänää!

Aamusta puol seittemän aikoihin mentiin Donnan kans päikkäreille sohvalle ja siinä se kuorsaski sitte taas parisen tuntia mun kans. Sit leikittiin ja juoksenneltiin ympäri taloo, kunnes tuli nälkä. Ruuan jälkeen mentiinki pihalle temmeltämään, ei siä ollu läheskään niin hauskaa, nyt kun lämpötila on taas miinuksen puolella.
Hetkinen taas leikittiin ja nyt koiruus nukkuu mun jalkojen juuressa, kun oma peti ei kiinnostanukka yhtään. Noh, ompahan ainakin varpaitten lämmittäjä, jossei muuta :D
Donna-konnaa on opetettu myös olemaan hetken yksin, eikä oo tuhonnu mitään paikkoja eikä itke tai hauku yhtään. Se on vaan positiivista! :)
Välillä kun se nukkuu oikeen sikeesti, niin ei ees tajua, että joku saattaa ovesta tulla sisälle. Havahtuu vasta kun puhe alkaa kuulua ja sit tullaanki jo moikkaamaan kauheeta vauhtia.

Jep, eiköhän tää taas riitä hetkeks :)

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Hölmö koira

Istuskelen tässä keittiössä ja kas kummaa koira on sylissä kuorsaamassa. En kyllä ihmettele, että väsyttää, ku neiti heräs taas joskus viiden aikoihin ja alko heti leikkimään ja nyt se väsähti ihan tyystin, höppänä mikä höppänä.
Nyt kun ulkolämpötila on plussan puolella ni uskaltaa jo vähän enemmän käydä ulkona, ja kyllä sen huomaa Donnastakin, että se uskaltaa jo enemmän tepastella tuol lumessa. Kaulapanta ei vieläkään oo mikään ihanne kapistus, vaikka kyllä se sen ihan kiltisti antaa laittaa, ku istuu sylissä, mut luokse se ei tuu jos panta on kädessä... Hölmö luulee vaan, et ruvetaan leikkimään :D

Ainii, eilen käytiin vaa'alla ja sen mukaan Donna painaa 5,5 kiloo

... Käsi tässä vähä meinaa puutua, ku ei kauheesti viitti tota asentoo vaihtaa, ettei koiruus häiriinny :D

Kello on nyt puol yhren paikkeil ja koira meni just nukkumaan, pienen leikkituokion jälkeen kömpi ihan omaan petiinsä nukkumaan. Hyvä niin, sillä ei se aikuisena kuitenkaan voi enää sylissä nukkua, niin ei parane liikaaka päästää syliin.
Yöks se osaa kömpiä toiselle petille nukkuun, ja siinä se kyl sit nukkuuki ihan koko yön, eikä haahuile missään. Fiksu hauwawauwa :)

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Uninen otus, vai?



Huomioikaa, että koira nukkuu kummassakin kuvassa isin sylissä :D
Koiruus on nukkunu yöllä ihan kiltisti, heräilee aamusin joskus viiden kuuden mais ja sit leikkii vähä aikaa ja väsähtää uudestaan.
Tänäänki ollaan leikitty vaikka kuinka paljo, ni nyt se taas tutii tuol omalla paikallansa pehmo-bulldoggi tyynynänsä. Välillä vähä kääntää kylkee ja jatkaa kuorsaamista.
Kaulapanta ei oo kauheen kiva juttu viäkään, mutta siihen totutellaan sitten ajan kanssa!
Nyt on onneks vähä menny ymmärrys kalloon, että sormia ja varpaita ei kuulu syödä... Mikähän kumma niissäki voi muka kiehtoo? Varpaissa ei haju ainakaan xD
On se vaan niin höppänä otus <3

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Levotonta

Donna on oikee rasavilli, ku se innostuu. Ei pysy hetkeekää aloillaa ja kantaa kaikki lelut vähä sinne sun tänne. Tykkää ihan helvetisti narskutella varpaita ja sormia, ja noi hampaat muuten tekee kipeetä oikeesti!
Sohvalle ku menee makaamaan ja jos Donnaa väsyttää ni se tulee heti anelemaan, et pääsee syliin nukkuun... nii ja sylissä ollessa se tykkää maistella korvia.
Toinenki yö on sujunu ihan rauhallisissa merkeissä, mutta nyt on alkanu jatkuva juttelu niin mulle, ku noille leluillekkin. Kyl se vaa ihme ulinaa osaa pitää :D

Nyt se on alkanu tajuumaa, että ku heittää lelun ja se tuo takas sen takas ni se heitetään taas uudestaan! HYYYYYVÄ TYTTÖ!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009


Eka aamu

Yö on sujunut ihan hyvin koiran kans. Tulin keskiyöllä töistä kotiin, niin ei havahtunut ollenkaan mun kolisteluun. Päivälläkin Donna otti parit tirsat iskän sylissä, ja nyt se tuhisee mun sylkyssä.
Hauva on kyllä ollut touhukkaalla päällä ja kerenny jo vähä maistaa maton kulmaa ja vintin rappusia, mut pääasiallisesti se on narskutellu lelujansa ja ehkä sormia pikkusen... Mut kyl se osaa nätisti osottaa hellyyttä nuolemalla käsiä ja leukaa!

Ihana hauwawauwa <3

lauantai 28. helmikuuta 2009

Pari tuntia kulunut.

Donnasta tuli ihan selkeesti iskän koira, ku se kitisi heti iskän syliin, ku halus nukkumaan.

WAUWA ON KOTONA <3

perjantai 27. helmikuuta 2009

Lauantai.


A-p-u-w-a, huamena se päivä si ois!!!

tiistai 24. helmikuuta 2009

Nyt kelpaa...

Eilen kierrettiin taas eläinkauppoja, ja vihdoin ja viimein päädyttiin sitten ostamaan panta ja hihna koissulille. Panta on sellanen punanen, mis on tassun jälkijä, ja niitten pitäs olla vähän heijastavat + se toimii pikalukituksella, eli luulis olevan ihan kätevä vehje, hihna on sitte tietenki sävy sävyyn punanen! Sit äiti erehty osteleen leluja. Eli kyl niis nyt on sit valinnan varaa :D Taitaa koko koira mennä ihan sekasin, ku näkee ton kasan tuol... Ainii, ja on sille petiki jo laitettu valmiiks. Tulis nyt vaan se lauantaiki sit äkkiä!! :)

maanantai 23. helmikuuta 2009

Ulkoilemassa.



Taitaa toi lumi olla aika jännä juttu noin ens alkuun :D

... Ei oo muuten pitkä aika lauantaihin, jee!

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Jänskää!

Käytiin eilen Ikeassa ja piti sitte pahimman odotuksen lievittämiseks ostaa pehmo-bulldoggi, vaikka meillä oli jo entuudestaan yks :D
Täällä ei meinata pysyä housuissaan, ku varrotaan ja varrotaan ja vielä kerran varrotaan sitä lauantaita. Valmiiks on jo kerätty lehtiä kauhee pinkka ja ruokakupitki on jo omalla paikallaan!... Ainii, ja sorruin jo pari viikkoo takaperin ostamaan lelujaki, vaikka kuinka koitti olla touhuumatta koirasta, ettei vaan sitte tuu kauheeta pettymystä, jos asiat ei oiska menny niin ku oli suunniteltu, mutta tällä hetkellä ainakin kaikki on kunnossa ja valmiina koiraa varten! :)
... Paitsi pannan suhteen ei olla vielä päästy äitin kans yhteisymmärrykseen. Meinaan vaan, kun tässä on kaikki lähialueen eläinkaupat kierretty ja vaihtoehtoja on valehtelematta ainakin sata! Netin eläintarvike-sivuille ei parane ees kurkata, kun sieltä luultavasti löytyy vaan kahta kauheemmin kaikkia erilaisia vaihtoehtoja, eikä sit viittis ihan joka päivälle omaa pantaaka ostaa :D
... No mutta, eiköhän se sopiva viä löydy tässä joskus!

lauantai 21. helmikuuta 2009

Donnalla ikää 6 viikkoa tässä kuvassa!


On se vaan niin söpö <3

perjantai 20. helmikuuta 2009

Tänään...

Tänään varmistui eläinlääkärin tarkastuksessa, että Donna-vauva on terve ja valmis muuttamaan meille.
Viikon päästä lauantaina koittaa se hetki, kun lähdetään pikku ruttunuttua hakemaan kennelistä... Mä en jaksais millään oottaa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tarkotuksena on pitää jonkunlaista päiväkirjaa täällä, eli ei mitään kovin kummosta tekstiä luultavasti, vaan ihan tavallisia kuulumisia jne. mutta toivottavasti blogista on iloa muillekkin, tosin en tiä kuinka aktiivisesti tätä sitten kerkiää päivittämään, kun touhutaan vauvelin kanssa... Nii, ja pitää sitä kai joskus töissäkin käydä! :D